YHTEISTYÖSSÄ

Fiskars Village

Fiskars Village on osa kansainvälistä Fiskars konsernia, jonka toiminta rakentuu kuluttajalähtöisesti, vahvojen erikoisbrändien avulla kasvaen.

Fiskars Village

Roland Scandinavia

Roland on johtava elektroniikkalaitteiden valmistaja ja jakelija, mukaan lukien keyboardit ja syntetisaattorit, kitaratuotteet, elektroniset lyömäsoittimet, digitaaliset tallennuslaitteet, vahvistimet, audioprosessorit, multimediatuotteet ja kuulokkeet. Aina perustamisvuodestamme 1972 asti on missiomme ollut suunnitella ja valmistaa soittimia, joiden sointia on ilo kuunnella. Johtava asemamme tämän päivän digitaalisten soittimien valmistajien joukossa perustuu pitkälti uusien ja innovatiivisten valmistus- ja kehitysmenetelmien käyttöönottoon mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Monipuolisten ja inspiroivien tuotteiden valikoima on meille kunnia-asia.

Me jatkamme tuotekehittelyä sekä uusien, aina korkeampilaatuisten soitinten valmistusta. Haluamme osana maailmanlaajuista Roland-perhettä levittää musiikin tekemisen iloa parhaalla mahdollisella tavalla.

Roland Scandinavia on osa Roland Europea ja sen tuotemerkkejä ovat Roland, Boss ja V-Moda. Lisätietoa jälleenmyyjiltämme ja osoitteesta

Roland Suomi

EM Nordic

EM Nordic on yksi Pohjois-Euroopan johtavista musiikki- ja ammattiäänilaitteisiin erikoistuneista maahantuojista. Yhtiön perustaja Benny Englund aloitti liiketoimintansa vuonna 1962 tavoitteenaan kehittää tuotemerkkejä sekä markkinoida alansa parhaita tuotteita maailman johtavilta valmistajilta. Me toimitamme tuotteita ainoastaan valtuutetun jälleenmyyjäverkostomme kautta.

EM Nordic

SoundTools

Soundtools on erikoistunut palvelemaan nykyaikaisten äänitysstudioiden, livelaitteistojen sekä konemusiikkipuolen laitteisiin. Tarjoamme kuluttajalle Helsingissä toimivan liikkeemme kautta uusimmat syntetisaattorit, modulaarisyntikat sekä kaiken mitä kotistudio muusikko voi tarvita. Olemme osa Studiotec konsernia.

Soundtools

Susheela's & Sofia's Vegan Specialties

Tarjolla loistavaa ja perinteistä etelä-intialaista ruokaa hyvään hintaan. Ruokamyynnin tuotto lahjoitetaan kokonaisuudessaan etelä-intian katukoirille ja niille tahoille jotka tekevät työtä näiden parissa. Ruokalista on pian luettavissa Facebook sivuillamme!

 

Fallen Audio

Lohjalainen Fallen Audio toteuttaa tapahtumaan äänentoiston. Reilun 20-vuoden kokemuksella festarilavoilta pienempiin puhetilaisuuksiin... aina ääni edellä.

Fallen Audio

Radiofiskars

Vapaaehtoisvoimin toimiva www.radiofiskars.fi tarjoaa yhteisöllisyydelle uudenlaisen kanavan. Sen ensimmäinen lähetys kuultiin toukokuussa 2012.

Radiofiskarsin toimintaa tukevat:
Sophie von Julinin säätiö
Raaseporin kaupunki
Fiskarsin kyläseura

Kuuluvuus: Radiofiskarsin luuppi kuuluu vain Suomessa. Arkiston puheohjelmia voi kuunnella kaikkialla.

Radiofiskars

Facebook